Uitto-projekti jatkui Arktisen puutarhan Lapinkentällä 9.9.-14.9.2011 ympäristötaidetyöpajassa. Syystyöpajaan osallistui Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen 2010 aloittaneet opiskelijat ja soveltavan kuvataiteen maisteriopiskelijat.
Teosten yhteisenä teemana oli Kemijoella käytetyt uittovälineet. Opsikelijat toteuttivat alueelle ryhmissä yhteensä seitsemän pajusta tehtyä ympäristötaideteosta. Syystyöpajan opettajina toimivat Antti Stöckell ja minä sekä soveltavan kuvataiteen maisteriopiskelijoiden opettajana Maria Huhmarniemi.
SYYSTYÖPAJAN VALMIIT TEOKSET
"Keksit"
 |
Neljä syystyöpajan teosta kuvastaa tukkilaisten tärkeintä käsityökalua,
keksiä, jolla tukkijätkät muun muassa liikuttelivat puita vedessä.
Teokset eivät jäljittele uitossa käytettyjä keksejä pyrkien
realismiin, vaan lähtökohtana on ollut havainnollistaa
keksin kulmikasta ja terävää muotoa. |
"Helahaka"
 |
Teoksen ideana on ollut pohjoisessa käytetty keksityyppi, helahaka. Teoksessa
on jäljitelty helahaan ankkamaista muotoa, jota kehystää perinteisestä keksistä
tyylitelty terävä muoto. Teos sijaitsee rantatöyräällä. Ylös kohoavan keksin
muoto kuvastaa myös joelta rantaan iskeytyvää aaltoa, jonka mukana
ankka on heittäytynyt vedestä maalle. |
"Kelut"
 |
Kahden teoksen lähtökohtana oli uitossa käytettyjen keluveneiden keskelle
sijoitettu kelu eli pölkynpätkä, jonka ympärille vetoköysi kiertyi.Vasemman
kuvan teoksessa kelu on käännetty ympäri ja halkaistu niin, että sen sisään
voi ryömiä katselemaan puutarhaa pajuoksien raoista. Kelu-teosten pyöreät
muodot toistavat Arktikum-rakennuksen lasiputken muotoa. |