VAHVUUDET JA VISIOT


Matkani varrella kuvataiteilijasta kuvataideopettajaksi olen kerännyt monipuolisesti tietojen ja taitojen alkupääomaa opettajantyötäni varten. Vahvuuteni kuvataideopettajana on monialaisuus. Olen useiden käymieni koulujen ja opintojeni varrella perehtynyt monipuolisesti erilaisiin taiteen tekniikoihin, työvälineisiin ja ilmaisutapoihin.
 
Luovuuteni ansiosta minulla on paljon uusia ideoita toteutettavaksi ja haluan tarttua erilaisiin haasteisiin. Haluaisin pyrkiä opetuksessani kohti projektiluonteista työskentelyä. Pidän tärkeänä tukea oppilaan omaa itseilmaisua ja kannustaa tutkivaan työskentelyyn. Haluan työssäni kehittää yhteisöllisiä projekteja ja tuoda esille oppilaiden omia visioita ja toteutettuja teoksia. Pidän myös erittäin tärkeänä lasten ja nuorten mediakasvatusta kuvataiteen avulla.
Paljon on puhuttu kuvataidekasvatuksen integroinnista. Näkisin kaikkien koulujen parhaaksi puhaltaa yhteen hiileen niin, että eri oppiaineet tekevät yhteistyötä keskenään. Katson myös monikulttuurisuuden olevan tärkeä oppilaiden ja koulun henkilökunnan voimavara.
Opettamiseen minulla on keskusteleva lähestymistapa. Kuuntelen mielelläni oppilaiden omia ajatuksia ja pyrin luomaan myönteisen ympäristön, jossa ajatuksia uskalletaan ja voidaan tuoda esille. Opettajana näen tärkeänä huomioida oppilaiden yksilölliset tarpeet ja vahvuudet sekä kannustaa uusien asioiden kokeiluun. Oma taiteen tekeminen ja yhteistyöprojekteihin osallistuminen ovat antaneet minulle kokemusta erilaisista työprosesseista ja työskentelytavoista. Uskon, että kokemukseni auttavat minua ymmärtämään oppilaiden erilaisia tapoja työskentelyyn.
Muiden opettajien ja oppilaideni palautteen perusteella minua on kuvattu rauhallisena, varmana ja luotettavana opettajana. Pidän tärkeänä vahvistaa oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä. Turvallisen oppimisympäristön saavuttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää luottamus oppilaan ja opettajan välillä. Pyrin rakentamaan oppimisympäristön, jossa on lupa tuoda omia tunteita esiin ja taide on oiva väline siihen.